Kesämallisto

2017

Vernadan uusi (oikeastaan ensimmäinen varsinainen) kesämallisto on nyt julkaistu! Mallistossa hehkuu tutut maanläheiset ruskean, mustan ja hopean sävyt sekä uutena myös hempeitä vaaleanpunaisen ja hiukan myös tumman sinisen sävyjä. Kesämallisto on "bohemian" -henkinen tupsuineen ja sulkineen ja rentoine puuhelmikoruineen. Koruja voi kasata ranteeseen enemmänkin - sekoita ja yhdistele erilaisia Vernadan puuhelmi- ja nahkarannekoruja mielesi mukaan, MIX&MATCH!

 

 

 

 

 

Muista myös monitoimikorut - uusi SOLMU

 

 



Päällepäin ehkä näyttää, että olen saanut aikaan kovin vähän. Takana on kuitenkin monen kuukauden aikana tehty työ. Luonnoskirjassa on paljon mallipiirroksia, joiden perusteella parhaimmat ideat pääsivät työpäydällä mallikappaleiksi. Niitä syntyi kaiken kaikkiaan yli sadasta korusta. Parhaista mallikappaleista kuvasin yhteensä yli 500 tuotekuvaa, joista valikoin parhaat pari sataa kuvakäsittelyyn. Määrä tuntui hurjalta ja lopulta päätin jättää osan tuotteista pois kesämallistosta, jotta uusi mallisto olisi yhtenäisempi kokonaisuus. Viimeiset päivät olen istunut tiiviisti tietokoneen ääressä takomassa tuotetietoja nettikauppaan ja jonne lopulta pääsi reilut 50 uutta tuotetta. Muita mallistosta yli jääneitä uutuustuotteita lisäilen myöhemmin jahka jaksan.
Malliston näkee täältä: https://www.vernada-puoti.fi/Kesaemallisto